Historia

4event on perustettu vuonna 2001 tuomaan hyödyllistä ja innostavaa sisältöä yksilöille ja yrityksille.  

Kun yritys perustettiin, yritysten henkilöstölle tarjoamat palvelut miellettiin pikkujouluiksi, mönkijäsafareiksi ja kuntotestaukseksi. Jos oli kovasti resursseja, niin aloitettiin projekti. Usein palvelut toteutettiin kaukana työpaikasta ja siirtymät olivat arvokkaampia kuin itse palvelut. Emme uskoneet, että tämä on tulevaisuutta.

Olemme tavanneet vuosien saatossa satoja yrityksiä ja satoja tuhansia ihmisiä. Palvelut, jotka ovat olleet kalliita, hankalia toteuttaa tai eivät ole saaneet aikaan Vau-kokemuksia ovat pudonneet valikoimasta pois. Uskomme, että tämän päivän ja tulevaisuuden palvelut sisältävät yksilöille valinnan vapautta, mahdollisuutta irroittautua hektisestä arjesta, innostavia sisältöjä, uuden oppimista ja oman itsensä kehittämistä. Sisällön tulee olla maksajan kannalta hyödyllistä ja osa kulttuuria tai pitkäjänteistä toimintaa – ei irrallisia projekteja. Palvelun tulee olla liikuteltava, jotta luonto ja osallistujien kireät aikataulut antavat kiitosta. 

 

 

 

 

 

 

 

 

Matkaopas-palvelukonseptin tekniseen toteutukseen on saatu Ely-keskuksen tukea.